Retkeilymatkalla

Retkeilyn tuomat edut

On monia syitä miksi ihmiset lähtevät retkeilemään ja usein kyseessä on sekoitus eri syitä. Monille ihmisille nautinnollisin osa elämää on seurustelu perheen ja ystävien kanssa. Voi kuitenkin olla vaikeaa saada kaikki kokoontumaan yhteen. Erilaisten aikataulujen koordinoiminen, yhteisen ajan löytäminen ja mahdollisuus kaikille tulla yhteen on usein haaste.

Ihmiset lähtevät retkelle löytääkseen laatuaikaa. Retkeilymatkalla vietetään usein yhdessä päiviä. Pitkäkestoisen ajan viettäminen yhdessä antaa keskustelulle mahdollisuuden virrata luonnollisesti. Ideat ja aiheet, jotka ovat jääneet huomiotta tai unohtuneet, saattavat nousta pintaan, kun on tarpeeksi keskeytymätöntä aikaan.

Uusia tuttavuuksia

Retkeily voi olla myös hauska tapa tavata uusia ihmisiä. Teltan pystyttäminen retkeilyalueelle, joka on täynnä muita retkeilijöitä, on tilaisuus tehdä uusi ystäviä. Ihmiset ovat paikalla samasta syystä, päästäkseen pois kaikesta, pystyttämässä leirin ja etsimässä parhaita retkeilyaktiviteetteja. Jos mukana on lapsia, heillä on yleensä mahdollisuus löytää ikäistään leikkiseuraa retkeilyalueelta.

Matkailuautomatkat ovat erityisen kätevä tapa retkeillä, jos haluaa tavata uusia ihmisiä. Matkailuautoleirejä on usein suurten festivaalien ja muiden tapahtumien yhteydessä. Ihmisillä on jo yhteistä muiden matkailijoiden kanssa, koska heitä kiinnostaa sama tapahtuma. Matkailuautoilijoista voi tulla kuin laajennettu perhe, jotka jakavat keskenään ruokaa ja tarvikkeita ja luovat siteitä leirinuotiolla.

Mielenrauhaa

Toisaalta retkeily voi olla rauhallista ja tyynnyttävää aikaa poissa sivilisaation parista. Retkelle lähdetään etsimään mahdollisuutta nauttia luonnosta kaukana väkijoukoista. On olemassa niin laajalle levittäytyviä retkeilyalueita, että voit kokea ulkoilmaelämää niin kuin leirisi olisi ainoa kilometrien säteellä.

Eristäytyneisyyttä lisää maisema meren aalloista tai vuorenhuipuista koostuva inspiroiva maisena. Telttailu ei ole välttämätöntä, jos haluat viettää öitä luonnossa. Majassa yöpyminen antaa sinulle saman mahdollisuuden asettaa sisäinen kellosi uuteen aikaan ja ajatella rauhallisia ajatuksia. Mielen tyhjentäminen päivittäisistä murheista voi saada aikaan parantavan muutoksen mielenlaadussasi, missä ikinä päätätkään retkeillä.

Teltan pystyttäminen retkeilyalueelle
Teltan pystyttäminen retkeilyalueelle

Pois ruutujen ääreltä

Tarvitsemme kaikki lomaa kaikkialle levittäytyvistä ruuduista, jotka ovat osa jokapäiväistä elämäämme. Tietokoneiden, älypuhelimien ja televisioiden katseleminen koko päivän voi vaikuttaa muun muassa unen laatuun. Sosiaalinen media voi muuttua aikaa vieväksi pakkomielteeksi ja estää meitä liikkumasta ja kehittämästä sosiaalisia taitoja kasvotusten. Kun haluan pitää lomaa twiittaamisesta, LinkedInin päivittämisestä tai suosikkieni Minecraftin ja PokerStarsin pelien pelaamisesta, lähden retkelle. Pelaaminen ja sosiaalisen median käyttäminen on hauskaa, mutta siitä on syytä ottaa välillä taukoa.

Elektroniikan jättäminen taakse ja nauttiminen luonnon näkymistä ja äänistä voi auttaa mielen nollaamisessa. Kun päivät ovat arkisin täynnä informaatiotulvaa, ei ole tilaa hiljaiselle introspektiolle, joka on keskeistä tyynelle ja rauhalliselle mielelle.

Kun me aikuiset jatkamme kiireistä elämäämme, tietyt perheenjäsenet saavat vähemmän huomiotamme kuin muut. Kuka vanhempi ei olisi lapsen leikkiessä tottunut kuulemaan: ”Katso minua! Katso minua!” Ja ehdoton rakkaus, jota saamme lemmikeiltä, on rajatonta. On helpompaa tarjota laatuaikaa lapsille, kun pääset pois huolten ja velvollisuuksien parista. Se, että on aikaa antaa rakkautta ja välittämistä lapsille ja lemmikeille, on yksi retkeilyn lisäetu.

Katse taivaalle

Yksi retkeilyn hyvistä puolista on myös mahdollisuus nähdä tähdet yötaivaalla ilman kaupungin valojen filtteriä. On hämmästyttävää kuinka paljon kirkkaampia ja kauniimpia tähdet ovat ilman kaupungin valoloistetta. Siksi on myös helpompi erottaa tähtikuviot muiden joukosta.

Jos sinulla on lapsia, retkeily on mahdollisuus opettaa heille tähdistä ja tähtikuvioista. Lapsille ja aikuisille on kiroja, jotka auttavat retkeilijöitä tunnistamaan tähtikuvioita yötaivaalla. Jos et tiedä paljon tähtikuvioista, perhe voi opetella yhdessä. Esimerkiksi tähdenlennon näkeminen lasten kanssa on muisto, joka kestää ikuisesti.

Ajan viettäminen auringonvalossa merkitsee kaikenlaista hyödyllistä. Elimistösi saa enemmän D-vitamiinia, koska ihosi on auringonvalossa. Retkeily voi myös parantaa unenlaatua. Herääminen ja nukahtaminen auringon rytmin mukaan voi auttaa elimistöäsi virittämään sisäisen kellonsa ja parantaa jopa unettomuudesta. Ihmiset, jotka viettävät aikaa auringossa sanovat olevansa energisempiä. Energiaa tarvitaan leirin pystyttämiseen ja purkamiseen, patikoimiseen ja muihin retkeilyyn liittyviin toimiin.

Retkeilyaktiviteetteja

On ollut jo puhe mielenrauhasta, jonka voi saavuttaa pääsemällä pois kaikesta. Leiriaktiviteeteistä voi saada myös fyysistä nostetta. Kun treenaaminen on hauskaa, se sujuu nopeasti ja yllättyisit, kuinka paljon treenaat lihaksia. Retkeilyyn kuuluu myös ruoanlaitto mukaan lukien kokkaaminen avotulella ja aterioiden jakaminen. Lisääntynyt ruokahalu antaa polttoainetta lisääntyneeseen fyysiseen aktiivisuuteen.

Suunnittelu- ja ulkoilmataitojen kertaaminen voi johtaa tyytyväisyyttä tuottavaan saavutuksen tunteeseen. Tarvitaan taitoa, että osaa valita retkeilyyn sopivat vaatteet, pakata, pystyttää teltta ja seurata kaikkia muita askelia, jotka saavat retkeilyn toimimaan. Retkelle tulee ottaa mukaan ruokaa, joka kelpaa kaikille ja pysyy tuoreena, tehdä tuli, joka ei savuta liikaa ja tarjoaa hyvän paikan ruoanlaittoon. Lisäksi tulee pitää huolta kaikkien mukavuudesta ja turvallisuudesta.

Ruoanlaittoa leirinuotiolla

Kokkaus on monille retkeilyn kohokohta. Pienten varpujen ja oksien kerääminen, niiden asetteleminen juuri oikein ja ”täydellisen” leirinuotion tekeminen voi olla hauskaa. Lapset voivat auttaa polttopuiden keräämisessä ja vanhemmille tämä on tilaisuus opettaa lapsiaan. Leirinuotion ympärillä istuminen on myös loistava tapa viettää aikaa yhdessä ja jakaa kuulumisia perheen ja ystävien kanssa.

Leirinuotiolla kokkaaminen voi olla haasteellista mutta myös palkitsevaa ja hauskaa. Metallikehykset, jotka on tehty erityisesti leiriruoanlaittoon, tekevät siitä paljon helpompaa. On myös varta varten nuotiolla kokkaamista varten suunniteltuja ruokailuvälineitä, joiden palaset sopivat yhteen ja vievät niin vähän tilaa kuin mahdollista. Ruostumaton teräs on paran materiaali ruokailuvälineisiin, koska se on kevyttä eikä ruostu.

Kun ihmiset ovat kiireettömässä paikassa kuten leirialueella, on helpompi vaihtaa ajatuksia. Retkeily on yksi parhaista tavoista pysyä keskittyneenä yhteisen ajan puitteissa. Jonkin erilaisen tekeminen yhdessä tekee hyvää mielialalle. Kun sen yhdistää tehtävien suorittamiseen, uusien asioiden näkemiseen ja laatuajan viettämiseen niiden kanssa keistä välität, niin vielä parempi.

Ruoanlaittoa leirinuotiolla
Ruoanlaittoa leirinuotiolla