Nuorten ja lasten harrastukset: Harrastuksen valinta

Pienten lasten harrastusten alkuvaiheet tapahtuvat usein lajiin liittyvissä leikillisissä tuokioissa.

On täysin normaalia että lasten mielenkiinto lopahtaa harrastukseen sen tullessa vaativammaksi. Lasten harrastukset alkavat usein leikkikavereiden harrastusten kautta, mutta vanhempien kannattaa myös käydä keskusteluja oman tenavansa kanssa siitä mitä he oikeasti haluavat tehdä. Aktiiviset lapset saattaisivat tykätä tanssitunneista, kun taas musikaalista lasta kannattaa ohjata instrumentin pariin. Vanhempien kannattaa yrittää jättää omat ennakkoluulonsa harrastuksen valinnan ulkopuolelle. Kömpelö lapsi ei välttämättä ole se kaikista sulokkain tanssija balettitunneilla, mutta harrastuksen parissa tapahtuvat harjoitukset auttavat koordinaation kehittymisessä. Partiolupauksen Jumalan kunnioittaminen ei välttämättä tarkoita että ateisti lapsesta yritetään pakolla muokata kirkon kävijää, ja vaikka hevoset ovat varmasti vaarallisempia kuin vesivärit, pieni hevostyttö on onnellisin ponia halatessaan. Vaikka lasten harrastusten valinta kannattaa aloittaa ensimmäisenä heidän omat mielenkiintonsa huomioon ottaen, siinä tulee käyttää myös tervettä maalaisjärkeä hyväksi. Kannattaa muistaa että lapset rakastuvat harrastuksiin nopeasti, ja yksi tai kaksi kokeilu tuntia saattavat aiheuttaa suuren pettymyksen jos niihin ei ole varaa pidemmällä tähtäimellä.

Harrastusten kustannukset

Ensinnäkin huomioon kannattaa ottaa taloudelliset rasitteet. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että lapset eivät voi harrastaa, sillä useisiin toimintoihin, kuten partioon, voi ottaa osaa pienemmälläkin panostuksella. Jotkut harrastukset, kuten 4H-järjestö, saattavat myös auttaa taskurahan harkinnassa, ja useilla talleilla hevosen hoitoon osallistuvat teinit voivat ansaita toiminnallaan ratsastustunteja.

Jos perheellä ei yksinkertaisesti ole varaa viikottaisiin tanssi tuntehin huippu studiossa, mieti olisiko harrastukselle vaihtoehtoista paikkaa lähialueella sillä harrastuspaikkojen hinnoissa on huomattavia eroja. Säännölliset tunnit halvemmassa studiossa ovat parempi ratkaisu kuin hajanaiset tunnit kalliissa paikassa. Poikkeuksena tästä on tottakai lasten turvallisuus, ja ihan kaikessa ei kulmia kannata katkoa. Jos harrastus on tietyssä paikassa huomattavasti halvempi kuin muissa paikoissa, kannattaa hintaeron syistä tehdä hieman tutkimusta. Esimerkiksi halvan ratsastustunnin syynä voi hyvin olla paikan pyörittäjien epäpätevyys, mikä voi johtaa vakaviin onnettomuuksiin. Toisaalta taas kokenut omistaja saattaa pitää toimintaa yllä pienelle määrälle asiakkaita ilman suurta voittoa, ihan vaan nautinnon kannalta.

Harrastusten vaatima aika ja energia

Mieti myös kuinka paljon aikaa olet valmis käyttämään lapsen harrastuksen parissa. Osa seuroista vaatii vanhempien aktiivista osallistumista, kun taas toisissa harrastuksissa vanhempien osallistuminen on minimalistista. Ajankäyttöön vaikuttaa myös harrastuspaikan sijainti. Oletko valmis ajamaan kaupungin läpi kerran tai pari viikossa, kunnes lapsi on tarpeeksi vanha pystyäkseen tekemään reissun omin voimin. Osa harrastuksista vaatii myös suuren määrän kotiharjoittelua, ja esimerkiksi viulun soiton treenaaminen pienessä kaksiossa ei välttämättä ole mahdollista. Näissä olosuhteissa on ehkä parempi olla tarjoamatta lapselle mahdollisuutta harrastuksen aloittamiseen, kuin antaa heidän aloittaa, mutta olla jatkuvasti negatiivinen sen vaatimista harjoituksista.

Harrastusten vaatima aika ja energia

Usein lapset saattavat aloittaa harrastuksen myös kaveriporukan painostamana. Jos luokan muut tytöt tanssivat balettia, totta kai pikku Tiinankin on päästävä mukaan. Näissä tilanteissa harrastus ei tule välttämättä kestämään pidemmän päälle, ja vanhempien kannattaa miettiä voisiko harrastuksen aloittaa ilman kestävää alkuinvestointia. Useiden harrastusten parissa järjestetään taster kursseja ja aloittelijoiden leirejä, ja nämä ovat huippu mahdollisuuksia testata pidempiaikaista mielenkiintoa. Harrastusten tulisi aina olla lapsille sopivia, mutta kannattaa myös miettiä miten oma käyttäytymisesi vaikuttaa heidän vastuuntuntoon. Kun harrastuksen lukukausimaksu on maksettu, kannattaa pitää huolta että harrastuksen parissa jatketaan ainakin lukukauden loppuun saakka. Lapsi saattaa haluta lopettaa harrastuksen kohdatessaan haasteita, ja näissä tilanteissa positiivinen painostus ja yleinen rohkaisu on huomattavasti avuliaampaa kuin lopettamisen helpottaminen.