Kolkkapojat ja tontut

Partiotoiminta saapui Suomeen vuonna 1910 Ruotsin kautta. Aluksi partioryhmiä syntyi ympäri Suomea itsestään, eikä toiminta ollut organisoitua. Ensimmäiset partioleirit Suomessa järjestettiin vuonna 1911, ja jo samana vuonna Venäjän keisari Nikolai II julisti partiotoiminnan kielletyksi, sillä Venäjällä pelattiin partion suojissa tehtävän salaista sotilaskoulutusta, jolla pyritään kohti Suomen itsenäistymistä. Kiellosta huolimatta partiotoiminta jatkettiin kuitenkin monin paikoin vielä salassa. Tuolloin toimineista huomattavimmista lippukunnista Kauniaisissa toiminut Toimen Pojat ja Vaasan Metsäveikot ovat vielä toiminnassa tänäkin päivänä. Näillä lippukunnilla on nykyään perinteisiä erivapauksia. Heillä on esimerkiksi omat käytäntönsä tiettyjen asusteiden ja käytettävien merkkien suhteen.

Perinteet elävät ja muuttuvat

Partion perinteet ovat monilta osin käytössä ja niitä kunnioitetaan, mutta osa perinteisistä tavoista ja käytännöistä on hävinnyt partiotoiminnasta. Perinteisesti partiolaiset valmistivat itselleen partiosauvan, joka tehtiin puhdetöinä puusta veistämällä. Sauvaan oli merkitty pituusmittayksiköt ja se ylettyi omistajaansa nenän korkeudelle. Nykyään partiosauvan tekemistä ei enää edellytetä, mutta niitä saatetaan valmistaa leireillä, jos niiden johtaja on aiheesta kiinnostunut.

Suomen partiotoiminta alkoi virallisesti uudelleen vuonna 1917 Suomen Partioliiton perustamisen myötä. Liitto kuitenkin hajosi myöhemmässä vaiheessa ja partiotoiminnan nykyinen keskusjärjestö Suomen Partiolaiset perustettiin Suomen Partiopoikajärjestön ja Suomen partiotyttöjärjestön yhdistyttyä vuonna 1972. Ennen kuin järjestöt yhdistyivät ja Suomen Partiolaiset perustetiin, partioon osallistuvia 7–11-vuotiaita poikia kutsuttiin yleensä kolkkapojiksi ja tyttöjä tontuiksi. Kolkkapoikien tunnuksena käytettiin kultaista kaarijousta mustassa vinoneliössä. Kolkkajohtajilla tämän tunnuksen pohja oli lehvänvihreä ja siinä oli ohut keltainen reuna.

Kolkkapoikien tunnuksen jousi on ladattu vasamalla eli kolkkanuolella. Tällaista tylppäkärkistä nuolta käytettiin oravanmetsästyksessä, sillä nuoli ei vahingoittanut oravan nahkaa. Nimitys kolkkapoika tulee juuri oravanmetsästäjän apulaista tarkoittavasta sanasta, jota pidettiin hyvänä suomenkielisenä nimityksenä nuoresta oppipojasta suomalaisuutta korostamalla.

Kolkilla oli oma laki, joka sisälsi kaksi pykälää, ”Kuuntele ja tottele!” ja ”Älä Hellitä!” Asustuksena käytettiin yhteneväistä ohutta sinistä villapaitaa ja päällä pidettiin partiovyötä ja kaulahuivia. Tunnukset kannettiin villapaidassa sen oikeassa hihassa. Kun kolkka oli toiminut ensin vuoden arkajalkana ja antanut sen jälkeen lupauksensa, sai hän myös kaulahuivin käyttöoikeuden ja myös kolkkien jousitunnukset ja tavallisesti ensimmäiset vuositähdet.

Kolkkapoikien lupauksenanto

Yleensä kolkkapoikien lupauksenannot ajoitettiin joka vuosi viikkoa ennen 23. huhtikuuta vietettävää Pyhän Yrjön päivää, jolloin järjestettiin suuri paraati, jota varten kolkkapojille haluttiin antaa aikaa saada ommeltua uudet tunnuksensa. Näin uudet partiolaiset saatiin esiteltyä paraatin vastaanottajalle, jona esimerkiksi Helsingissä toimi tavallisesti Suomen tasavallan presidentti. Lupauksen antaminen tapahtui eri tavoin parvien ja lippukuntien välillä. Laajalle levinnyt tapa oli antaa kolkkapojan lupaus vartiolaisten jälkeen kirkossa. Lupaus toteutettiin siten, että arkajalat ottivat kaikki vasemmalla kädellä kiinni köydestä, josta oli tehty päät yhdistämällä silmukka. Arkajalat toistivat kolkkajohtajan esilukemat lupaussanat ja saivat sen jälkeen huivinsa rohkaisevan puheen saattelemana.

Kolkkapoikien ja tonttujen osastot erosivat nykyisin partiossa käytetystä alajaosta. Kolkkapojat ja tontut toimivat neljästä viiteen pivosta koostuvissa parvissa. Pivon tunnuksena käytettiin värillisiä huopakankaisia kolmioita, jotka kannettiin vasemman käden hihan puolivälissä kärki ylöspäin. Tyttöjen asuna toimi sotilasmallinen polven alapuolelle yltävä mekko, jonka päällä pidettiin partiovyötä, joka oli varustettu keskiössään järjestön apilatunnuksella. Pojat käyttivät huivia soljella sidottuna, kun taas tytöillä se sidottiin solmion tapaisesti.

Tyttöpartiolaisten toiminta ja koulutus oli melko yhtenevää kolkkapoikien koulukseen nähden. Myös tytöt juoksentelivat metsissä ja pelasivat poikien tapaan pallopelejä. Ajan hengen mukaisesti tyttöjen taitomerkkisuoritukset tosin painottuivat yleisesti enemmän kotitalouteen, käsitöihin ja ruoanlaittoon. Kun Englannissa partiotyttöjärjestön perustamista kauhisteltiin äitien pelätessä tyttöjen muuttuvan rasavilleiksi, ei Suomessa välitetty Englannin mallin tyttömäisyyden korostamisesta.